sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kolmen pähkinän piirakka




Pähkinäpiirakka on ollut eräs puolisoni suosikeista. Alkuperäinen piirakkaohje on Ullanunelmasta täältä. Pähkinäpiirakkaan tulee tavallinen makea piirakkapohja ja täyte valmistetaan cashew-, pekaani- ja hasselpähkinöistä sekä makeasta, kinuskimaisesta siirappi-fariinisokeri-rasva-munaseoksesta. Pähkinöinä voi käyttää mitä tahansa pähkinöitä, oman maun mukaan.


Piirakan maku on mukavan kinuskinen, jopa toffeinen, ja pähkinäinen. Silti pähkinäpiirakka ei ole ollenkaan liian makeaa - runsas pähkinärouhemäärä vie makeuden mennessään - ehkä siksi tämä piirakka onkin miesten makuun. 

Täytettä on mehevän paksu kerros, jonka vuoksi piirakkaa kannattaa paistaa miedolla lämmöllä, alatasolla, melko kauan. Esipaisto on suositeltavaa. Olen joskus hätäillyt ja jättänyt esipaiston väliin: lopputuloksena oli sitten siirappisen täytteen valuminen piirakkapohjan alle...hyväähän se piirakka silti oli, mutta tahmea pohja ei silmää miellyttänyt.  






KOLMEN PÄHKINÄN PIIRAKKA

Pohja:

125 g voita
0,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte:

3 munaa
1 dl hienoa sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
2 tl vaniljasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
100 g voita sulatettuna
3 rkl hasselpähkinärouhetta
200-225 g cashew- ja pekaanipähkinöitä rouhittuna (jätä 10 kpl molempia pähkinälaatuja kokonaisiksi - ne laitetaan piirakan pinnalle, ennen paistoa, koristeeksi)


1. Tee pohja n. 28 cm:n halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan (voitele vuoka tai laita leivinpaperiympyrä pohjalle). Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää pehmeä voi ja nypi voi jauhojen kanssa karkeasti sekaisin.Lisää sokeri ja sekoita muruseokseen. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi.

2. Painele tai kaulitse taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunin alatasolla, ylä/alalämmöllä 200 asteessa noin 8 min. Ota piirakka ulos uunista täytettä varten ja laske uunin lämpö 175 asteeseen.

3. Valmista täyte: sekoita munat, sokerit, siirappi, vehnäjauho, sitruunamehu, suola ja sulatettu voi kunnolla sekaisin eli kaikki muut aineet paitsi pähkinät.

4. Rouhi kokonaiset pähkinät leikkuulaudalla rouheeksi, jätä sivuun cashew- ja pekaanipähkinöitä, molempia 10 kpl kokonaisiksi =20 kpl. Sekoita hasselpähkinärouhe ja juuri rouhitut pähkinät yhteen.

5. Ripottele pähkinärouhe esipaistetun piirakkapohjan päälle, kaada makea täyteliemi pähkinöiden päälle ja asettele kokonaiseksi jätetyt pähkinät koristeeksi pinnalle.

6. Paista pähkinäpiirakka uunin alatasolla 175 asteessa 30 min, laske lämpö 150 asteeseen ja paista vielä 30 min. Omalla uunillani paistoin vielä 5 ylimääräistä minuuttia, mutta paistoaika on uunikohtainen.


Vaiheet:


1. Painele tai kaulitse piirakkapohja vuokaan ja esipaista 200 asteessa alatasolla 8 min.

2. Rouhi pähkinät, jätä yht. 20 kpl pähkinöitä kokonaiseksi pinnalle.

3. Ripottele pähkinärouhe esipaistetun piirakkapohjan päälle tasaisesti.

4. Sekoita muut piirakkatäytteen ainekset keskenään sekaisin.

5. Kaada täyte pähkinärouheen päälle varovaisesti.

6. Asettele kokonaiset pähkinät pinnalle koristeeksi.

7. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 30 min, laske lämpö 150 asteeseen ja paista toiset 30-35 min.




1 kommentti:

  1. Kuulostaapa hyvältä. Täytyykin kokeilla reseptiä. 😋

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne