perjantai 28. marraskuuta 2014

Tomaattinen parsa-ricotta-pastataskukeitto





Ja taas ihana perjantai :) 
Meidän viikonloppumme alkoi vähän kevyemmin eli lihattomalla parsa-ricotta-pastataskukeitolla ja lasillisella cavaa. Pastataskut voi tehdä helposti itsekin tuorepastasta ja täytteestä, mutta nämä täytetyt pastataskut löytyivät kaupan tuorepastahyllyltä. 

Keittopohja oli mukavan tulinen: keitossa maistui paseerattu tomaatti, kokonainen chili siemenineen, valkosipuli, lehtiselleri, purjo ja porkkana - sopivasti mausteita ja lopuksi vielä keiton päälle parmesan-raastetta sekä tuoretta basilikaa. Tomaattisen keiton kanssa sopi juomaksi esim. valkoviini tai kuiva cava - ainakin meillä tykättiin yhdistelmästä :)












TOMAATTINEN PARSA-RICOTTA-PASTATASKUKEITTO
reilu 3 litraa keittoa

2 prk à 500 g paseerattua tomaattia
6-8 dl liha- tai kasvislientä (tai 6-8 dl vettä + 2 liemikuutiota)
3 porkkanaa viipaloituna
2 lehtisellerin vartta viipaloituna
1 purjo viipaloituna
1 pieni chili viipaloituna (itse jätän siemenetkin mukaan)
1-2 isoa valkosipulinkynttä pilkottuna
suolaa, mustapippuria, currya
kuivattua oreganoa + timjamia (tai pizzamaustetta)
loraus punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
2 pkt à 250 g parsa-ricottatäytteisiä pastataskuja 

Pinnalle:

Parmesan-raastetta
(tuoretta basilikaa)


1. Kuori ja viipaloi porkkanat, viipaloi purjo ja huuhtele viipaleet, pilko chili ja valkosipulit, viipaloi lehtisellerin varret. Kaada paseeratut tomaatit 3-4 litran kattilaan, lisää kasvis- tai lihaliemi ja mausteet, lisää pilkotut kasvikset sekaan.

1. Keitä tomaattiliemi, pilkotut kasvikset ja mausteet (kaikki muu paitsi pastataskut), kunnes porkkanat ovat pehmenneet (noin 15 min). Lisää vettä, kunnes liemi on haluamasi paksuista. Maista maut, lisää mausteita omien mieltymystesi mukaan.

2. Lisää pastataskut valmiiseen keittopohjaan ja anna kiehua noin 5 min.

3. Tarjoa keitto parmesan-raasteen, tuoreen basilikan ja valko- tai kuohuviinilasillisen kera :)


Vaiheet:

1. Laita kattilaan paseeratut tomaatit, mausteet, liha- tai kasvisliemi sekä pilkotut kasvikset. Keitä keittopohjaa, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Lisää vettä tarvittaessa ja mausta maut. Lisää mausteita oman makusi mukaan.

2. Keittopohjaan tuo makua kokonainen chili siemenineen ja 1-2 isoa valkosipulinkynttä. Nämä lihattomat parsa-ricottatäytteiset pastataskut löytyivät kaupan tuorehyllyltä. Täytetyt pastataskut voi hyvin tehdä itsekin tuorepastasta ja täytteestä.

3. Lisää keittoon vasta vähän ennen ruokailua pastataskut, sillä ne lämpiävät viidessä minuutissa keiton seassa.

4. Tarjoa pastataskukeitto raastetun Parmesan-juuston ja tuoreen basilikan kera.

5. Ja koska on viikonloppu, keiton kanssa voi nauttia lasillisen valko- tai kuohuviiniä. Meillä keiton seuralaisena oli kuivaa cavaa, sopivan vääräoppisesti valkkarilasista tarjoiltuna :)




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Leilas kärleksmums eli tumma suklaapiirakka



Aikaisemmin olen tehnyt tätä samaa ihanaa suklaapiirakkaa 60 cm:n uuniin sopivana, muhkeana versiona (ohje 60 cm:n uuniin löytyy täältä). Monilla kuitenkin on hieman kapeampi, 50 cm:n uuni, ja tällä Leila Lindholmin alkuperäisellä reseptillä tuleekin juuri sopivan kokoinen pellillinen tähän hieman pienempään uunipeltiin. Ohjeen ruotsinkielinen alkuperäisversio, Leilas kärleksmums, löytyy täältä. Suklaapiirakan paistoaika on vain noin 15 min, sillä piirakkaa ei paisteta kuivaksi. Tykkään tästä suklaapiirakasta, koska tämä ei ole äklömakeaa, vaikka ohjeessa käytetään peräti kaksi levyä tummaa suklaata. Tämä pellillinen matkusti pojan mukana Helsinkiin...












LEILAS KÄRLEKSMUMS ELI TUMMA SUKLAAPIIRAKKA
pellillinen 50 cm:n uuniin

5 kananmunaa
4 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
5 rkl tummaa kaakaojauhetta
300 g voita sulatettuna
2 dl vettä
150-200 g tummaa suklaata (ohut suklaalevy)

Kuorrutus:

2 dl vispi- tai kuohukermaa
2 rkl espressoa tai tavallista kahvijuomaa
200 g tummaa suklaata (70%)
2 dl kookoshiutaleita tai suklaarakeita pinnalle

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen, kiertoilma päälle.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi.
3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakao ensin keskenään. Lisää kuivat aineet siivilän läpi taikinan sekaan ja sekoita.
4. Sulata voi ja lisää vesi lämpimän voisulan sekaan. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
5. Laita 40x35 cm:n reunalliselle uunipellille leivinpaperi ja levitä piirakkataikina tasaisesti paperin päälle.
6. Pilko ohuesta suklaalevystä paloja ja painele ne pystyyn ympäri piirakkataikinaa.
7. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla, kiertoilma päällä, noin 15 min. Ellei uunisi ole kiertoilmauuni, paista 215-225 asteessa noin 15 min. Älä paista piirakkaa liian kuivaksi. Kokeile kypsyyttä esim. cocktail-tikulla. Anna piirakan jäähtyä.

Kuorrutusta varten:
1. Kiehauta kerma, lisää sekaan espresso ja sammuta levy. 
2. Lisää sekaan rouhittu suklaa ja anna suklaan sulaa hitaasti kerman sekaan, sekoittele vispilällä tai nuolijalla koko ajan, kunnes kaikki suklaa on sulanut. 
3. Ota kattila pois liedeltä ja anna kuorrutteen jäähtyä ja paksuuntua hetki kattilassa. Levitä suklaakuorrute tasaisesti jäähtyneelle piirakkapohjalle. 
4. Ripottele suklaakuorrutteen pinnalle kookoshiutaleita, suklaarakeita tai suklaaströsseleitä - voit käyttää myös värikkäitä suklaamakeisia.



Vaiheet:

Suklaapiirakan aineksia. Säädä uuni 200 asteeseen, kiertoilma päälle.

1. Sulata rasva pienessä kattilassa, lisää kylmä vesi sekaan. Anna jäähtyä hetki.

2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi munavaahtoon.

4. Taikinaseosta ennen rasvan lisäystä.

5. Lisää lämmin rasva-vesiseos taikinan sekaan ja sekoita seos kunnolla, rasvaa ei saa jäädä pinnalle kellumaan.

6. Valmista piirakkataikinaa.

7. Laita reunalliselle uunipellille leivinpaperi ja levitä piirakkataikina tasaisesti pellille.

8. Palo piirakkapohjan pinnalle tuleva suklaa karkeasti pikkupalasiksi. Ohut suklaa on helpointa käsitellä.

9. Painele suklaapalat tasaisesti ympäri piirakkapohjaa.

10. Paista piirakkaa 200 asteessa kiertoilma päällä noin 15 min, testaa tikulla onko pohja kypsä. Älä paista piirakkapohjaa liian kuivaksi, se saa jäädä pehmeäksi ja meheväksi.

11. Kuorrutuksen aineksia: rouhittua tummaa suklaata, vispikermaa ja espressoa.

12. Kuumenna kerma pienessä kattilassa, lisää espresso sekaan. Sammuta liesi ja lisää suklaarouhe sekaan. 

13. Anna suklaan sulaa hitaasti kuumahkon kerman sekaan, sekoittele koko ajan. Ota seos hellalta ja anna kuorrutteen jäähtyä ja paksuuntua hieman ennen piirakkapohjalle levittämistä.

14. Kaada hieman paksuuntunut suklaakuorrute piirakkapohjalle. Levitä kuorrute tasaiseksi kerrokseksi esim. palettiveitsellä.

15. Levitä suklaakuorrutteen päälle reilusti suklaarakeita, kookoshiutaleita tai esim. värikkäistä suklaakarkkeja.

16. Nämä suklaarakeet ovat tunnetusti minun suosikkejani :)



maanantai 24. marraskuuta 2014

Piparimuffinssit (laktoositon)




Nopeita ja joulunmakuisia laktoosittomia muffinsseja syntyi pienellä muokkauksella luottoreseptistäni. Piparinmakuiset joulumuffinssit tein tällä kertaa laktoosittomaan margariiniin ja fariinisokeriin, mausteena tietysti piparkakkumaustetta. Kuorrutukseen käytin laktoositonta, maustamatonta tuorejuustoa, tomusokeria ja piparimaustetta - koristeet ovat pipariukon näköisiä valmiskoristeita.








LAKTOOSITTOMAT PIPARIMUFFINSSIT
noin 19- 20 kpl normaalikokoisia muffinsseja tai 12 kpl suuria amerikanmuffinsseja

150 g pehmeää, laktoositonta margariinia (tai voita - margariinilla tulee hieman kuohkeampia)
1,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
1,5 dl laktoositonta maitojuomaa (rasvaton käy hyvin)

Kuorrutus:

2 prk laktoositonta, maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1/2 - 2/3 tl piparkakkumaustetta
2 tl sitruunamehua

pipariukkokoristeita


1. Vatkaa pehmeä rasva, fariini- ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten.

2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja piparkakkumauste ensin keskenään. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa taikinaseokseen, kolmessa erässä.

3. Laita normaalikokoiset muffinssivuoat muffinssipellille. Jaa taikinaseosta kahden ruokalusikan avulla vuokiin - jokaiseen vuokaan kukkurainen ruokalusikallinen taikinaa.

4. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8-10 min, ylä/alalämmöllä. Amerikanmuffinssivuoissa paistoaika on 10-15 min välillä, oman uunin tehojen mukaan. Pistä keskimmäisen muffinssin keskelle paistoajan lopussa puisella cocktail-tikulla, jos tikku on puhdas, muffinssit ovat kypsiä. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutusta.

5. Vatkaa kuorrutteen aineet nopeasti keskenään. Kuorrute jää pehmeäksi, mutta sen pystyy juuri ja juuri pursottamaan. Tukevampaa kuorrutetta saa tomusokeria lisäämällä, mutta samalla kuorrutteesta tulee makeampaa.

6. Pursota sileällä tyllalla muffinssien pinnalle renkaita ja laita pipariukkokoristeita päälle.


Vaiheet:



1. Vatkaa pehmeä rasva, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi.

2. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa hyvin lisäysten jälkeen.

3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja piparkakkumauste keskenään. Laita muffinssivuoat muffinssipellille.


4. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa, noin 3 erässä.


5. Valmista muffinssitaikinaa - maistuu lähes piparkakkutaikinalle :)


6. Laita taikina muffinssivuokiin kahden ruokalusikan avulla. Itse laitoin ison ruokalusikallisen kuhunkin vuokaan eli vuoka noin 2/3 täyteen. 


7. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8-10 min. Itse paistoin noin 9 min. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorruttamista. Hyviä on kyllä ilman kuorrutettakin...


8. Vatkaa kuorrutteen aineet nopeasti sekaisin, laita tyllalla varustettuun pursotinpussiin ja pursota kiehkurat muffinssien päälle. Kuorrute on pehmeää.


9. Pinnalle voi laittaa pipariaiheisia koristeita tai hieman piparkakkumaustetta.

10. Nopeampia kuin piparkakut :)




perjantai 21. marraskuuta 2014

Jouluinen punssi-hedelmäkakku






Viime joulun suosikkihedelmäkakkuni oli Myllyn Paras sherry-hedelmäkakku -ohjeella tehty punssi-hedelmäkakku. Kakkuja tuli kokeiltua useammalla mausteella ja sherrylläkin höystettynä, mutta parasta kakkua tuli (omasta mielestäni) punaisten cocktail-kirsikoiden liemellä ja punssilorauksella maustetusta kakusta. Kannattaa huomioida se, että punaisten ja vihreiden cocktail-kirsikoiden maku ja liemi ovat täysin erilaisia - punaisten kirsikoiden liemessä on ihana pieni karvasmantelinen vivahde, joka sopii täydellisesti hedelmäkakkuun - vihreiden kirsikoiden maku ja liemi on jotenkin tunkkaista omaan makuuni.

Tämä hedelmäkakku ei ole niin raskas kuin perinteiset englantilaiset hedelmäkakut, ja kakku maustuukin jo parissa päivässä ihan herkulliseksi. Parhaimmillaan hedelmäkakut ovat kuitenkin muutaman viikon maustumisen ja mehevöitymisen jälkeen. Kakku täytyy kääriä tiukasti folioon ja säilyttää jääkaapissa mehevöitymisen ajan. 

Kakkuun tuo kivaa jouluista tunnelmaa punaiset ja vihreät kirsikanpalat, puna-vihreät kuivahedelmäpalat, jouluinen kakkupaperi, ja loppusilaus tietenkin lumisella tomusokerihunnulla tai tomusokerikuorrutteella. Kivoja jouluaiheisia kakkupapereita saa leivontaputiikeista.























PUNSSI-HEDELMÄKAKKU
1,75 litran vuokaan

100 g pehmeää voita
100 g pehmeää margariinia
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
3,5 dl erikoisvehnäjauhoja tai karkeita vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl mantelirouhetta tai kookoshiutaleita (itse käytin mantelirouhetta)
100 g punaisia cocktail-kirsikoita pilkottuna (säästä liemi)
100 g Dr. Öetkerin puna-vihreää kuivahedelmäsekoitusta tai muuta vastaavaa
noin 0,5 dl punssia, sherryä, rommia, sitruunamehua tai punaisten cocktail-kirsikoiden säilöntälientä (oma suosikkini on tuo kirsikkaliemi ja loraus punssia!)


1. Pilko cocktail-kirsikat pieniksi paloiksi, kaada kirsikoiden liemi desin mittaan ja lisää punssia niin, että saat yhteensä 1/2 dl nestettä. Sekoita mantelirouhe kuivattujen hedelmäpalojen sekaan. Voitele ja korppujauhota 1,75 litran kakkuvuoka, kakusta ei tule kovin suuri. Lämmitä uuni 175 asteeseen (ylä/alalämpö), laita ritilä alatasolle.

2. Vaahdota pehmeät rasvat ja sokeri hyvin. Lisää sekaan 3 kananmunaa yksitellen (1 muna lisätään myöhemmin), vatkaa hyvin lisäysten välillä. Lisää kirsikkaliemi-punssiseos ja sekoita kunnolla taikinan sekaan.

3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ensin keskenään, lisää sitten noin 1 rkl jauhoseosta sihdin läpi taikinaan ja sekoita. Vatkaa viimeinen kananmuna sekaan. 

4. Laita ruokalusikalliset jauhoseosta hedelmäpalojen sekaan ja kosteiden kirsikkapalojenkin päälle. Sekoita jauhot hedelmäpaloihin.

4. Sekoita loput jauhot taikinaan siivilän läpi. Lisää kuivahedelmä-mantelirouheseos ja kirsikkapalat, sekoita kunnolla. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1,75 litran rengasvuokaan ja tasoita pinta.

5. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50-60 min. Omassa uunissani kypsyi 55 min. Anna kakun jäähtyä 15-20 min ennen kumoamista. Kääri kakku tiiviisti folioon ja anna mehevöityä pari viikkoa kylmässä - pakko ei ole odottaa niin kauan, sillä tämä kakku on melko hyvää parissa päivässäkin.


Vaiheet:


1. Valuta säilykekirsikoiden liemi (lisää punssia), laita kuivahedelmät kulhoon, pilko säilykekirsikat pieniksi paloiksi.

2. Lisää mantelirouhe kuivahedelmäpalojen sekaan.

3. Vatkaa rasva ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi.

4. Lisää kolme kananmunaa yksitellen, vatkaa hyvin jokaisen lisäyksen välillä (yksi kananmuna lisätään vasta myöhemmin).

5. Lisää kirsikkaliemi-punssiseos ja sekoita hyvin.

6. Sihtaa ruokalusikallinen jauhoseosta taikinaan ja sekoita.

7. Lisää viimeinen kananmuna ja sekoita vielä kunnolla vatkaten.

8. Lisää ruokalusikalliset jauhoseosta kuivahedelmäpalojen ja kirsikkapalojen sekaan ja sekoita jauhot hedelmäpalojen kanssa.

9. Lisää loput jauhot taikinaan ja sekoita.

10. Lisää viimeisenä taikinaan hedelmäpalat (kaikki kerralla). Kääntele hedelmät nuolijalla taikinan sisään.

11. Valmista hedelmäkakkutaikinaa.

12. Kaada kakkutaikina voideltuun ja korppujauhoitettuun rengasvuokaan. Paista hedelmäkakkua 175 asteessa uunin alatasolla 50-60 min ylä/alalämmöllä. Pistä tikulla kakun keskelle paiston lopussa, jos tikku on puhdas, kakku on kypsä.

13. Anna kakun jäähtyä ritilällä 15-20 min ennen kumoamista. Lisää tomusokeria vasta jäähtyneen kakun pinnalle.

14. Punssi-hedelmäkakun leikkauspintaa. Jauhoituksen ansiosta hedelmäpalat eivät putoa  pelkästään kakun pohjalle.

15. Mukavan jouluinen kakku.