maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hopeatoffee-sitruunamoussekakku

Hopeatoffee-sitruunamoussekakku on eräs tämän hetken suosikkikakuistani. Kakku on gluteeniton ja valmistuu nopeasti kääretorttupohjasta. Mousset voi tehdä etukäteen kaappiin odottamaan ja vatkata uudelleen notkeaksi. Helppo kakku, jonka maku on ihanan lakritsainen ja sitruunainen.




Hopeatoffee-sitruunamoussekakku 
(gluteeniton, laktoosia on hopeatoffeessa ja mascarponessa)


Pohja: 5 munan kääretorttulevy

5 munaa
2 dl hienokiteistä sokeria
2 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan tosi kuohkeiksi. Jauhot lisätään siivilän kautta ja sekoitetaan hieman sähkövatkaimella. Paista isolla, matalalla pullapellillä 220 astetta n. 8 min. Kaada sokeroidulle leivinpaperille, kostea pyyhe päälle.

Hopeatoffeetäyte:

1 pss hopeatoffeeta (n. 170 g)
2 dl kuohu- tai vispikermaa

Laita kerma ja hopeatoffeet teflonpintaiseen kattilaan ja lämmitä seos koko ajan muovivispilällä sekoitellen, kunnes kaikki hopeatoffeet on sulaneet. Mieto lämpö riittää. Kaada seos heti toiseen astiaan ja laita useaksi tunniksi jääkaappiin, että seos kylmenee täysin.

Mascarponetäyte:

4 dl vispikermaa vaahdoksi vatkattuna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl hienoa sokeria
1 prk mascarponea
4 kukkuraruokalusikallista vaniljakreemijauhetta
--> jaa täyte kahteen osaan (toiseen puoleen lisätään Lemon Curd, toiseen puoleen hopeatoffeevaahto)

Lemon Curd:
2-3 kukkuraista ruokalusikallista Lemon Curdia puoleen mascarponetäytteestä (voi lisätä myös puolen sitruunan raastetun kuoren, sopii erinomaisesti) ja 3-4 rkl Lemon Curdia kakun molempiin kerroksiin moussekerroksen alle.

Mascarponetäytteessä vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi, lisää vatkauksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe ja vatkaa vielä hetki. Lopuksi  lisää mascarpone. Laita puolet seoksesta sivuun ja lisää loppuun puolikkaaseen 2-3 kukkuraista ruokalusikallista Lemon Curdia (voi lisätä myös sitruunankuoriraastetta). Vatkaa seos tasaiseksi.

Vatkaa kylmä hopeatoffeeseos kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jäljelle jäänyt (sitruunaton) puolikas mascarponeseosta ja vatkaa seokset hyvin yhteen.

Laita 22 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi alle ja leikkaa kääretortusta, kulmista alkaen 2 pyöreää kakkulevyä irtopohjavuoan pohjaa apuna käyttäen. Ota levystä vielä 2 puoliympyrää, joista saat kakun keskimmäisen kerroksen. 

Laita ensimmäinen kokonainen ympyräpohja vuokaan, kostuta hieman 10 %:sella sokerivedellä, jossa vähän sitruunanmehua. Levitä pohjalle hieman Lemon Curdia (3-4 rkl), siten, että Lemon Curdia tulee vain ohut kerros. Laita Lemon Curdin päälle puolet sitruunaisesta mascarponevaahdosta, levittäen huolellisesti. Lopuksi lähes puolet hopeatoffeevaahdosta päälle ja levitä tasaiseksi. 

Laita seuraavaksi kakkukerrokseksi kaksi puoliympyrän muotoista kakkulevyn palasta siten, että niistä muodostuu kokonainen ympyrä. Kostuta ja toista täytteiden kerrostus samalla tavoin kuin ensimmäisessä kerroksessa. Laita viimeinen kakkuympyrä päälle ja kostuta. Paina vähän päältä, että kerrokset ottavat kunnolla kiinni. Päälle voi laittaa myös hyvin kevyen, tasaisen painon, jotta kakun pinnasta tulee suora.

Jätä hieman tummaa hopeatoffeevaahtoa jäljelle, että saat seuraavana päivänä kakun pinnalle, hyytymisen jälkeen, mustan päällisen (ei tarvita paljoa). 

Seuraavana päivänä: levitä ensin jäljelle jäänyt hopeatoffeemousse kakun päälle (ei sivuille). Levitä kermavaahto reunoille ja pursota kakun reunoille kiehkurat - jos et pursota sivuja, tarvitset vain noin 2,5-3 dl kermaa.  Jos pursotat myös kakun sivut, kermaa tarvitaan 6-7 dl. Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään tai jos teet aamulla, voi illalla jo maistaa :)

8 kommenttia:

  1. Yritän tässä etsiskellä viikonlopun synttäreitäni varten jotain uusia ohjeita, ja tässä kohden tippu niin vesi kieleltä, että tää taitaa päästä kokeiluun :D

    Sun blogi on aivan mahtava! Tosi monet ohjeet oon merkannu suosikkeihin, että kokeilen sitä mukaa kun on leipomisen aika.

    Lisää ihania ohjeita odotellessa!!

    Jaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Jaana :) Kiva kuulla, että täältä löytyi sinullekin mieluisia reseptejä.
      Tämä hopeatoffeekakku on kyllä ihan liian hyvää. Tuo sitruunan ja aavistuksen salmiakkiin vivahtavan lakritsan yhdistelmä moussessa on taivaallinen - meidän perheen suosikkeja, ja todella ollut myös nuorison makuun tämä kakku :)

      Poista
  2. Hei, mitä on hopeatoffee? Ilmeisesti karkkeja, mutta kenen valmistamia? Kakku kuullostaa ihanan raikkaalta. Terveiset Tukholmasta, Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hopeatoffee on mustaa toffeeta, maistuu vahvasti lakritsi-salmiakille eli on lakritsitoffeeta suolaisemman ja voimakkaamman makuista. Ainakin on herkkua suomalaiseen, salmiakkia rakastavaan makuun. Myydäänkö Ruotsissa Kick-patukoita, maistuu aika lailla samalle.

      Poista
    2. Cloettan valmistamaa, mustaa lakritsitoffeeta - melko salmiakinmakuista. Tosi hyvää!!! Tässä linkki hopeatoffeesivulle http://www.cloetta.fi/tuotteet/tuote/hopeatoffee-168-7g-lakritsitoffee/002906/

      Poista
  3. Hei, vaikuttaa herkulliselta, aloin tänään testailla reseptiä ensi kertaa. Ainesosalistasta puuttuu kokonaan Lemon curd, vaikkakin sitä ohjeen mukaan tulee useampaankin paikkaan Minkähänlaisista määristä suunnilleen on kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Olet aivan oikeassa, että olisin voinut kertoa selvemmin nuo Lemon Curd määrät. Tuossa mascarponetäytteessä lukee alapuolella kirjoitettuna, että puoleen mascarponetäytteestä lisätään 2-3 rkl Lemon Curdia. Ja kerrosten väliin olen laittanut 3-4 rkl Lemon Curdia moussekerrosten alle. Kiitos vinkistä, korjaan tekstiin tuon lisäyksen.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.