maanantai 27. lokakuuta 2014

Pekaani-suklaajuustokakku (gluteeniton)












Gluteenittomien leivonnaisten suosio on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana valtavasti. Enää ei ole pakko käyttää leivonnassa pelkkiä perunajauhoja, vaan monet gluteenittomat jauhoseokset sekä pähkinä- ja mantelijauhot antavat vapaat kädet monenlaisten herkkujen luomiseen. Ongelmana on joskus ollut herkkujen koristeleminen, sillä on ollut vaikea tietää, ovatko koristeet varmasti gluteenittomia.


Oli hienoa päästä Meiran ja Blogirinki Median yhteistyökampanjaan mukaan testaamaan Meiran leivonta- ja koristelutuotteita. Meiran tuotteet olivat jo ennestään tuttuja, ja tällaiselle usein leipovalle suurissa purkeissa myytävät leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri ovat olleet aivan korvaamattomia tuotteita. 






Täytekakkujen leipojille, ja muille suurkuluttajille, isot strösselipurkit ja uutuutena isossa  tölkissä löytyvä värikäs suklaanappi, ovat varmasti olleet iloinen löytö. Omana suosikkinani on jo pitkään ollut suklaanmakuiset pehmeät koristerakeet, jotka ovat kivasti kolmivärisiä, ja sopivat upeasti monien suklaapiirakoiden ja mokkapalojen päälle. 

Gluteenittomista koristeströsseleistä suosikkejani ovat kirjavat lakritsiströsselit ja suklaaströsselit - niiden maku on monista muista koristeströsseleistä poiketen todella hyvä: lakritsiströsselit maistuvat oikealle lakritsille ja suklaaströsselit suklaalle.  

Meiran strösseleistä ja koristerakeista gluteenittomia ovat mm. :

Kimalleströsseli, 130 g purkissa
Kirjava lakritsiströsseli, 110 g ja 650 g purkeissa
Kirjava strösseli, 104 g ja 650 g purkeissa
Mokkahippu, 140 g purkissa
Suklaaströsseli, 106 g ja 620 g purkeissa









Kampanjapaketista paljastui tällä kertaa monenlaisia pähkinä- ja mantelituotteita, leivontatuotteita sekä koristelurakeita, joiden innoittamana päätin tehdä kanadalaisvaikutteisen gluteenittoman pekaani-suklaajuustokakun. Juustokakun pohja murennettiin gluteenittomista suklaatäytekekseistä ja rouhituista pekaanipähkinöistä. Täytteessä maistui suklaa, kahvi ja vanilja, sekä päällä tietysti ihanat pekaanipähkinät, vaahterasiirappi ja gluteenittomat suklaaströsselit. 
















PEKAANI-SUKLAAJUUSTOKAKKU (gluteeniton)

ø 22-24 cm:n irtopohjavuokaan

Pohja:

1 pkt (150 g) gluteenittomia suklaatäytekeksejä Glutano Chocolate O's
22 kpl Meiran pekaanipähkinöitä rouhittuna (1/2 pussillista=35 g)
50 g sulatettua voita tai margariinia

Täyte:

2 dl laktoositonta vispikermaa
3/4 dl hienoa sokeria
2 tl Meiran vaniljasokeria
1 pkt Philadelphia-tuorejuustoa
3 kpl Meiran liivatelehtiä
1/2 dl kuumaa kahvia
150 g tummaa leivontasuklaata sulatettuna

Koristelu:

1/2 dl vaahterasiirappia
2 pss Meiran pekaanipähkinöitä (á 70 g)
Meiran suklaaströsseleitä (gluteeniton)


1. Murskaa gluteenittomat täytekeksit ja pekaanipähkinät yleiskoneen teholeikkurissa tai laita murretut keksit ja pähkinät pussiin ja painele esim. kaulimella murusiksi. Kaada sekaan sulatettu rasva ja sekoita muruseos kosteaksi. 

2. Laita halkaisijaltaan 22-24 senttiseen irtopohjavuokaan (oma vuokani ø 23 cm) leivinpaperiympyrä pohjalle (kun voitelet vähän pohjaa, paperi pysyy paremmin paikallaan) ja sipaise vuoan reunoille neutraalin makuista ruokaöljyä. Painele kostea keksi-pähkinämuruseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Vie vuoka kylmään siksi aikaa, kun teet täyteseoksen.

3. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään ja rouhi suklaa pieniksi palasiksi. Sulata suklaa vesihauteessa esim. syvällä lautasella, anna jäähtyä muutama minuutti.

4. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Lisää sekaan tuorejuusto ja vatkaa hetki. 

5. Kuumenna kahvi esim. mikrossa pienessä kahvikupissa ja liuota pehmenneet liivatteet kahvin sekaan. Sekoita lusikalla, kunnes liivatteet ovat täysin sulaneet. Lisää liivateseos muutamassa erässä kerma-juustoseoksen joukkoon ja vatkaa samalla huolellisesti.

6. Lisää viimeisenä hieman jäähtynyt sulatettu suklaa ja vatkaa ainekset vielä huolellisesti sekaisin. Hae jähmettynyt juustokakkupohja jääkaapista ja kaada täyte pohjan päälle. Tasoittele pintaa hieman ja heiluttele vuokaa sivusuunnassa pöydän päällä, että täyte leviää tasaisesti ja pinta siliää. Anna juustokakun hyytyä vähintään 4 tuntia, tai mieluiten yön yli, että maut ehtivät tasaantua.

7. Ota hyytynyt kakku pois vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle kakkupahvin päälle. Lado kakun pinta peittoon pekaanipähkinöillä. Pähkinöitä voi myös paahtaa hetken kuivalla pannulla ennen koristelua. Voit katkaista pähkinät keskeltä terävällä veitsellä kahtia, jolloin kakkua on helpompi leikata. Sivele pähkinöiden pinnalle reilusti vaahterasiirappia ja ripottele lopuksi pintaan gluteenittomia suklaaströsseleitä. 




Vaihekuvia:


1. Juustokakun pohjan aineksia: gluteenittomia suklaatäytekeksejä, pekaanipähkinöitä ja voita (sulatettuna).

2. Laita täytekeksit ja pekaanipähkinät yleiskoneen teholeikkuriin. Keksejä voi murtaa vähän. 

3. Pyöräytä leikkuuteriä hetki ja lisää sulatettu rasva sekaan. Pyöritä seosta vielä vähän aikaa, että seos kostuu tasaisesti.

4. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi ja sipaise neutraalinmakuista ruokaöljyä vuoan sivuille. Painele kostea keksi-pähkinämuruseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.


5. Pekaani-suklaajuustokakkuun käytettyjä aineksia: pekaanipähkinöitä, liivatetta, vaniljasokeria ja gluteenittomia suklaaströsseleitä.


6. Täytettä varten vatkaa kerma, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita kunnolla.

7. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Lämmitä kahvi mukissa esim. mikrossa ja liota puristetut liivatteet nopeasti kahvin sekaan lusikalla sekoitellen. Lisää liivate-kahviseos juustoseoksen sekaan muutamassa erässä, hyvin vatkaten.

8. Sulata suklaarouhe vesihauteessa ja anna jäähtyä pari minuuttia.

9. Lisää sulatettu suklaa täyteseokseen ja vatkaa ainekset vielä huolellisesti.

10. Ota keksipohja kylmästä ja kaada juustokakkutäyte keksipohjan päälle. Levittele seosta varovaisesti reunoja kohti. Lopuksi heiluttele vuokaa varovaisesti sivusuunnassa, pöytää vasten, että täyteseos asettuu tasaisesti vuokaan. Vie kylmään hyytymään vähintään 4 tunniksi.

11. Ota hyytynyt kakku vuoasta ja asettele kakkupahvin päälle koristeltavaksi.

12. Lado suklaajuustokakun pinta peittoon pekaanipähkinöillä. Pähkinöitä voi paahtaa halutessaan kuivalla pannulla hetkisen ja antaa jäähtyä. Kakun leikkaamista helpottaa, jos katkaisee pähkinät ensin terävällä veitsellä kahtia (pähkinät ovat pehmeitä, joten katkaisu on helppoa).

13. Sivele pekaanipähkinät reilusti vaahterasiirapilla. Kakusta ei tule yhtään liian makea, sillä pähkinät tarvitsevat ylimääräistä makeutta pintaansa.

14. Ripottele pähkinöiden pinnalle gluteenittomia suklaaströsseleitä ja nauti ihanasta kakusta.




















Meiran Facebook-sivuilta löydät paljon kivaa asiaa ja mielenkiintoisia vinkkejä mm. ruoanlaitosta, keittiöstä, maustamisesta ja uusista tuotteista. Käy tykkäämässä ja osallistu keskusteluun! 

Muita kiinnostavia kampanjaan liittyviä blogipostauksia löydät täältä





Yhteistyössä Meira





10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi, kiitos Veera <3 oli kivan helppo tehdä, ja nuo pekaanipähkinät on aivan ihania - niitä pitää varata vähän ylimääräisiä leipurille napsittavaksi :)

      Poista
  2. Kaunis kakku ja pähkinän ystävän unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peggy <3 Täällä on yksi kaikkien pähkinöiden (ja juustokakkujen) suuri ystävä :)

      Poista
  3. Nam, hyvännäköinen! Kauniisti asetellut pähkinät ovat itsessään jo niin hieno koriste, ettei muuta tarvitakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Minäkin tykkään tuosta pähkinäpinnasta - ja uskomattoman paljon makua antaa nuo suklaaströsselitkin. Ihan pakko tehdä tätä isänpäivänä uudelleen :)

      Poista
  4. Voi kun on komea kakku, upeannäköisiä nuo pekaanipähkinät kakun päällä. Kyllä nykyisin on onneksi niin paljon aineita saatavilla, että gluteenittomistakin leivonnaisista saa tehtyä tosi herkullisia.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eija <3 Kaikkea ihanaa saa jo gluteenittomaan leivontaan ja monet leivonnaiset ovat jopa parempia gluteenittomana. Itse teen täytekakkupohjat ja kääretortut useinkin gluteenittomina omalle perheelleni, vaikka terveydellisiä syitä ei siihen ole. Nyt olen innostunut leipomaan mantelijauhoilla kakkuja ja muffinsseja, myös suolaisia leivonnaisia, ja niistä on tullut todella hyviä.

      Poista
  5. Aivan upea kakku! Veikkaisin, että melkoista herkkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena :) Oli kyllä niin hyvää. Meillä kävi muutama vieraskin maistelemassa kakkua, ja tykkäsivät kovasti :)

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne