torstai 2. heinäkuuta 2015

Pehmeät haukipullat




Blogin lukijat tietävätkin jo, että Koiviston isäntä on innokas kalamies. Talomme sijaitsee Suomen suurimman kraatterijärven, Lappajärven, rannalla. Järvi on syntynyt yli 70 miljoonaa vuotta sitten maahan syöksyneen meteoriitin törmäyksessä - meteoriitin, jonka läpimitaksi on arvioitu peräti 0,5 km. Lappajärven kraatterin läpimitta on 35 km ja järven pituudet ovat 17-35 km. Syvyyttäkin Lappajärvessä on mitattu 38 metriin asti. 

Meillä on jopa oma tuliperäinen kivilajikin täällä, kärnäiitti, josta saamme myös kiittää tätä muinoista meteoriitin rysäystä. Pitkään luultiin, että Lappajärven pohjassa uinuu tulivuori, sillä järven pohjasta löytynyt outo huokoinen ja laavakivimäinen kärnäiitti oli tutkijoille täysin tuntematon. Minun nuoruudessani hyvin suositut, ja Lappajärvellä järjestetyt, Tulivuorirock-tapahtumat saivat aikanaan nimensä tulivuoriteorian mukaan :)

Kalaakin Lappajärvestä saa mukavasti. Miehen parhaita kesähetkiä ovat luultavasti tuntikausien uistelureissut pitkin poikin järveä, ja saalistakin yleensä tulee. Muutaman päivän takaisen kalastelureissun antia olivat reilun neljän kilon hauki ja pussillinen isoja ahvenia, joita pääsin sitten urakalla paistelemaan. Onneksi isäntä hoitaa kalojen perkaamisen ja fileeraamisen, minulle lankeaa vain kokkaajan osa. Eilen oli siis varsinainen lähiruokapäivä, kun paistelin kotijärven ahvenfileitä, haukipullia ja herkullisia hauki-pekonipihvejä. 



Kuvassa poseerataan kesän toisen uistelureissun hauen kanssa; tämän kesän tuulissa ja vesisateissa ei ole ollut paljon järvelle menemistä. 


Haukipullien massa valmistui helposti teholeikkurin terillä hienontaen. Haukifileissä oli vielä ruotojakin jäljellä, enkä jaksanut kaikkia nyppiä pois, mutta leikkurin terät kyllä möyhensivät kalafileet melko sileäksi. Joskus olen vielä painellut massan siivilän läpi, että pikkuruiset ruodonkappaleet jäävät siivilään, mutta tänään en viitsinyt. 

Haukipullat ovat miedon makuisia ja pehmeitä rakenteeltaan. Paistamiseen käytin voin ja rypsiöljyn seosta, ja mausteena tämän päivän pulliin kokeilin sellerisuolaa, savustettua paprikaa, tilliä, timjamia ja sokeria - tietysti niiden normaalien suolan ja valkopippurin lisäksi. Pientä lisämakua tuli vielä raastetusta sitruunankuoresta. Ja hyviähän haukipullat aina ovat!




PEHMEÄT HAUKIPULLAT
(noin 28 kpl)

500 g haukifileitä
1/2 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 keltasipulia silputtuna (ja kuullotettuna)
1/2 ruukkua (tuuheaa) tilliä silputtuna
1 tl sellerisuolaa
1/2 tl savustettua paprikajauhetta
teelusikan kärjelliset valkopippuria ja timjamia
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 iso kananmuna
150 g creme fraichea
1/2 dl korppujauhoja

Paistamiseen voita ja rypsiöljyä

1. Laita yleiskoneen teholeikkuriin viipaleiksi palotut haukifileet. Jauha fileet sileäksi massaksi. Jos pienet ruodonpalat häiritsevät, massan voi hiertää siivilän läpi.

2. Lisää teholeikkuriin, kalamassan sekaan, hienoksi raastettua sitruunankuorta, kuullotettu sipuli (itse en vaivautunut kuullottamaan sipulia), tillisilppu sekä kaikki muutkin mausteet. Ellet löydä sellerisuolaa, lisää ripaus tavallista suolaa ja persiljasilppua/ruohosipulia sekaan. Sekoita hetki.

3. Lisää muna ja creme fraiche massan sekaan. Sekoita kaikki ainekset sileäksi.

4. Viimeisenä lisätään korppujauhot, ja sekoitellaan kunnolla. Kaada kalamassa kulhoon ja peitä kelmulla. Vie kulho jääkaappiin maustumaan ja turpoamaan 1/2-1 tunniksi, massan rakenne paranee ja maut tekeytyvät.

5. Ota massasta öljytyin käsin keskikokoisia pullia ja laita ne lautaselle odottamaan paistoa. Itse sain massasta 29 haukipullaa. Itse paistan yhden koepullan ensiksi ja tarkistan, pitääkö lisätä suolaa tai jotain maustetta. Tee siis haluamasi mauste- tai yrttilisäykset ennen kuin alat pyöritellä pullia.

6. Paista haukipullat runsaan voin ja öljyn seoksessa kohtuullisen korkealla lämmöllä. Itse paistelin induktiolieden 7-8 tasolla, eli en aivan täysillä, noin 5 min käännellen pullia. Pullat ruskistuvat nopeasti, joten kannattaa seurata tarkkana.

Vaiheet:


1. Leikkaa haukifileet suikaleiksi.


2. Laita haukifileet teholeikkuriin ja surauta hienoksi massaksi.


3. Kalamassaan lisättävät ainekset: tilliä, sipulia, mausteita, muna, creme fraiche ja korppujauhoja.


4. Lisää kalamassan päälle mausteet, tillisilppu, sitruunankuoriraaste ja sipuli. Sekoita hetki.


5. Lisää seuraavaksi muna ja creme fraiche. Sekoita hetki kunnolla. Massaa voi hieman levittää lusikalla teholeikkurissa, sillä se alkaa loppuvaiheessa nousemaan korkeaksi kasaksi johonkin laitaan.


6. Lisää viimeisenä korppujauhot ja sekoita seosta vielä hieman.


7. Kaavi haukipullamassa kulhoon ja peitä kelmulla. Vie kulho jääkaappiin 1/2-1 tunniksi tekeentymään, massan rakenne ja käsiteltävyys paranee.


8. Tässä vaiheessa yleensä paistan yhden koepullan ja maistan maut. Voi vielä lisätä massaan mausteita ja suolaa. Sen jälkeen laita vähän öljyä käsiin ja pyörittele keskikokoisia haukipullia.


9. Laita pannulle runsaasti voita ja loraus rypsiöljyä. Laita pullat paistumaan, kun voin kihinä lakkaa (varo kuitenkin, ettei voi ruskistu kovin, jos hellasi on ärhäkkä).


10. Paista haukipullat joka puolelta sopivan vaaleanruskeiksi. Minä paistoin pullat induktion 7-8 tasolla, ja kääntelin usein. Paistoaika oli noin 5 min.


11. Ja hyville maistuivat, jos kalapullista pitää.


12. Näiden kanssa tarjolle uudet perunat, tilli-kermaviilikastike ja kevyt salaatti sitruunamehukastikkeella.

19 kommenttia:

  1. Ihanalta vaikuttaa! Oletko kokeillut muista kalalajeista valmistaa?

    VastaaPoista
  2. Absolutely fantastic. I had no "hauki" but used seabass instead. This recipe is worth a fine restaurant. Ps. I use google translate to see recipe.

    VastaaPoista
  3. Löysin tänään tämän ohjeen, kun googletin haukipullien ohjeita. Ensimmäisenä klikkasin tänne, eikä tarvinnu kyllä sivua enää vaihtaa :) Tosi hyvän kuulonen ohje, ja tällä teinkin äsken haukipullia. Ovat vielä jääkaapissa odottamassa paistamista, mutta luulenpa että tulee erinomaista ruokaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja toivottavasti tulee herkullisia pullia :) Meillä tämä on viikottainen kesäherkku, koska mies on ahkera kalastaja. Haukimureke on myös herkkua - ja mausteita vaihtamalla tuttukin resepti uudistuu :)

      Poista
  4. Tätä kokeillaan ehdottomasti, mies on hulluna sellerisuolaan ja itse tykkään tillistä ja savupaprikasta. Selailin kanssa joitain ohjeita ja järjestäin mausteena pelkkä sitruunapippuri, valkopippuri ja kerma. Kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta taas haukea saa tällekin keväälle, kun jäät sulavat Lappajärvestä. Aivan turhaan aliarvostettu kala, jota meillä kyllä syödään ihan herkkuruokana :)
      Sellerisuolalle myös meidän huushollista peukku - 80-90 -luvulla käytettiin sellerisuolaa paljon, nyt se tuntuu hävinneen käytöstä kokonaan.

      Poista
  5. Tein eilen elämäni ensimmäiset haukipullat ja maistuvat vaimollekkin vaikka ei hauesta pidä. Tinjamia laitoin sekaan tuoreena mutta paprikan unohdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauki on ihan turhaan aliarvostettu kala. Meillä kyllä hauet hyödynnetään, ja itse tykkäämme hauesta monessa muodossa -tämän hetken suosikkina ihan voissa paistettuna ja valkoviini-voikastikkeen kera. Isäntä on nyt toukotyöt tehnyt tälle keväälle, niin pääsee viemään veneen satamaan ja kalastelemaan :)

      Poista
  6. Todella hyvät pullat, kiitos reseptistä! Upposi jopa ei-haukifaneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kalastajamies pitää minut hyvin kaloissa :) Moni ei uskalla edes kokeilla haukea ruoanlaitossa, jostain ihmeen syystä.

      Poista
  7. Meille hauki on jalokala. Omasta tutusta reseptistäni johtuen; arvelin sellerisuolaa, arvelin savupaprikaa ja creme fraichea. Ajattelin "hitot" ja tein reseptisi mukaan. TULI HYVÄÄ; pehmeää, mausteet sopivan vivahteikkaasti suussa tuntuvia.Kiitos ja kiitos sellerisuolan kannattajamieheltäni myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin sellerisuolaan jo joskus muinoin 80-90 -luvuilla, jolloin sitä käytettiin vähän joka paikassa. Se ihastus on jäänyt. Perunakeittoihinkin on ihan pakko lisätä sellerisuolaa...
      Ja meillä kunnioitetaan myös haukea herkkukalana: haudutetaan uunissa voin ja valkkarin kanssa, tehdään maustettua mureketta ja leivitettyjä haukimurekepihvejä, haukisäilykkeitä ym. Ihanaa, kun on muitakin, jotka pitävät hauesta.

      Poista
  8. Hauki ei ole meilläkään kuulunut ruokalistaan. Mutta nyt isäntä innostui tekemään näitä haukipullia. Teki tarkasti ohjeen mukaan. Ja kyllä tuli hyviä! Pojan poikakin pistelee niitä suuhunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että hauki on saanut uusia ystäviä <3 Tänä vuonna ei ole puoliso ehtinyt vielä kalastelemaan, mutta lomat alkavat olla jo hollilla. Kohta taas syödään kalaa. Ja kesällä suuntaamme taas pohjoiseen ja Norjaan kalastelemaan :)

      Poista
  9. Kiitos hyvästä ohjeesta. Olemme vierastaneet haukea, mutta nyt tuli niin iso vonkale verkoista, että oli pakko ottaa syötäväksi. Sovelsin ohjetta sen verran, että laitoin sellerisuolan sijaan varsiselleriä (vartta ja lehtiä) omasta maasta enkä laittanut sitruunaa vaan sitruunapippuria. Enpä olisi uskonut saavani niin maukkaita haukipullia! Kunhan mies maistelee, pelkään, että hän pyytää minua paistamaan koko kalan pulliksi! 😋

    VastaaPoista
  10. Hei, haluaisin kysyä, että miksi pitää paistaa koepala? Eikö sitä suolaa pysty maistamaan suoraan”taikinasta”?terv. Aloitteleva kokki Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voi maistaa suoraan taikinasta, mutta paistaminen antaa minusta paremman kuvan lopputuloksesta. Voista tulee paistossa lisää suolaisuutta makuun. Ja moni ei tykkää maistaa raakaa taikinaa...

      Poista
  11. Selleriruolaa ei ollut, mutta nappasin parvekkeelta muutaman lehtisellerin varren ja surautin taikinan sekaan. Kiva vinkki, tillin lisäksi!

    VastaaPoista
  12. 700g haukifilettä ja noin 300 g hirvi tai muuta jauhelihaa, niin kieli menee mukana.

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne