tiistai 16. joulukuuta 2014

Sinappisilakat







Nyt on ihan paras aika tehdä omia sinappisilakoita ja lasimestarin sillejä joulupöytään. Tämä ihana sinappisilakoiden ohje löytyi Facebookista, kiitos Riitta Avilalle. Tässä ohjeessa oli aivan loistava silakoiden liotusliemi, etikkainen ja suolainen, jolla tuli mukavan kipakanmakuisia sinappisilakoita. Sinappina voi käyttää mitä tahansa sinappia, itse käytän Auran tai Turun sinappia, sitä miedompaa makua - ne eivät ole liian makeita. 

Pakko oli maistaa sinappisilakkapurkista jo vuorokauden kuluttua, sillä purkki näytti liian houkuttelevalta odottaakseen kokonaista viikkoa kylmiön hyllyllä. Ja olipa todella herkkua! Epäilen (ja tiedän), että tämä purkki ei ehdi joulua nähdä...Tilauksessa onkin jo uudet satsit tuoretta silakkaa, että emäntä pääsee tekemään joululahjasilakoita äidille ja anopille, ja varmaan muutamalle muullekin. Ja tällä ohjeella, ehdottomasti!













SINAPPISILAKAT
noin 0,75 litraa

600 g silakkafileitä
5 dl vettä
1,5 dl etikkaa (laitoin väkiviinaetikkaa)
2 rkl suolaa

sinappikastike silakkafileille:

1 dl sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa (laitoin hunaja-omenaviinietikkaa)
0,5 dl vettä
1 dl öljyä (laitoin Keiju-rypsiöljyä)
1 tl valkopippurirouhetta tai -jauhetta
2 rkl sokeria
1 nippu tuoretta tilliä silputtuna
(jos on kovin pieni nippu, lisää vielä tillijauhetta 1/2-1 rkl)

1. Tee mausteliemi silakoille sekoittelemalla kylmä vesi, suola ja etikka kulhossa tai kattilassa. Huom! lientä ei keitetä. Avaa silakkafileitä auki ja paina liemen sekaan. Anna fileiden maustua liemessä 6-8 tuntia viileässä, sekoittele muutaman kerran liotuksen aikana. Itselläni olivat noin 7 tuntia liemessä.

2. Valuta silakkafileet huolellisesti ennen sinappikastikkeeseen sekoittamista. Palo fileitä vähän pienemmiksi palasiksi - omat fileeni olivat melko pieniä, joten ne katkaistiin vain keskeltä kahteen osaan.

3. Sekoita sinappikastikkeen ainekset pienessä kulhossa tai valmiiksi desinfioidussa lasipurkissa, johon säilöt silakat. Kaada silakkapalat kastikkeen sekaan ja sekoittele lusikalla sinappikastikkeen joukkoon. Itse käytin litran umpiointitölkkiä, joka oli pesty ja huuhdottu kiehuvalla vedellä. Tölkki tuli 3/4 täyteen eli noin 0,75 litraa.

4. Anna sinappisilakoiden maustua vähintään vuorokausi. Parhaimmillaan silakat ovat viikon kuluttua. Vaan oli herkullista jo vuorokaudenkin kuluttua, sillä en voinut vastustaa kiusausta...sinappisilakat, ainakin pienet silakkafileet, olivat niin hyviä vuorokauden marinoinnin jälkeen, että turha odottaa viikkoa - etikkaisuus on tietysti ensimmäisinä päivinä kipakkaa, mutta juuri siitä meillä pidetään :)


Vaiheet:


1. Sekoita kylmä vesi, etikka ja suola kulhossa. Lientä ei keitetä!


2. Availe silakkafileitä vähän ja paina kylmään liemeen. Anna marinoitua liemessä 6-8 tuntia viileässä.


3. Sekoita sinappikastikkeen kaikki ainekset kulhossa, ihan lusikalla sekoittelu riittää.


4. Valuta silakkafileet huolellisesti ennen sinappimarinadiin laittoa. Voit paloa silakkafileet pienemmiksi palasiksi - meillä katkaistiin pienet fileet kahtia. Palat voi jäädä melko kookkaiksi.


5. Sekoittele silakkafileet sinappimarinadiin huolellisesti.


6. Desinfioi lasipurkki kiehuvalla vedellä ja kaada silakat tölkkiin - kansi kiinni ja vähintään vuorokaudeksi kylmään marinoitumaan. Viikon kuluttua pitäisi olla parhaimmillaan.


7. Näitä sinappisilakoita tuli noin 0,75 litraa.


8. Meillä ei odotettu vuorokautta kauempaa...ja kyllä oli herkullisia!


9. Emännän aamiaispöydässä tänä aamuna :)


7 kommenttia:

  1. Nam, nam ja vielä kerran nam!!! Jos en nyt jouluksi tee, niin joskus muutoin ihan varmasti!! ☺ Viimeistään juhannuspöytään!! Eihän siihenkään enää kovin kauaa ole.... ☻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä niin minun ja kuin isännänkin makuun täydellisiä!! Voisin syödä purkillisen...huomenna tulee tuoreita silakkafileitä Roadhousen kalatiskille ja niitä pitää hakea iso satsi. Nämä olivat aivan tolkuttoman hyviä. Parhaimpia, mitä minä olen tehnyt. Kahdessa vuorokaudessa puolet purkin sisällöstä syöty!

      Poista
  2. Nämä silakat menevät kokeiluun tänään. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  3. En ole aiemmin huomannut kiittää, miesoletettu on aivan sekaisin näistä silakoista. Tämän ohjeen mukaan (noin suurinpiirtein) teen aina kun haluan ilahduttaa. Eikä tarvitse desinfioida purkkia, puhdas riittää, koska silakoita ei tosiaan säilytetä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi itselläkin tehdä mieli näitä! En olekaan pitkään aikaan tehnyt silakoita. Mukavaa, kun tulee jo melkein unohtuneisiin ohjeisiin kommentteja, niin löytää itsekin nämä uudelleen😄

      Poista
  4. Olen juuri tekemässä, paljonko laitan suolaa sinappikastikkeeseen, teen sinun ohjeella täysin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinappikastikkeessa ei ole suolaa. Suolaisuutta tulee suolatussa liemessä liottamisesta ja sinapista itsestään.

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne