lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kermainen kinkkupiirakka



Joskus yksinkertaisin on parasta. Kermainen kinkkupiirakka on nimensä mukaista: siinä on kermaa ja siinä on kinkkua. Hyvään piirakkaan ei tarvitse kasailla monia aineksia, kunhan käyttää maukasta kinkkua, kunnon kermaa, hyvää juustoa ja munia. Tämä kinkkupiirakka maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin: pehmeän maun salaisuus piilee oikeassa, rasvaisessa kermassa. Ja gluteenittomana tulee aivan yhtä hyvää. 






KERMAINEN KINKKUPIIRAKKA

2 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 dl Mummon Mielihyvä Perunahiutaleita (laktoositon ja gluteeniton)
1 tl leivinjauhetta
teelusikan kärjellä vähän suolaa
1 dl kylmää vettä
1 dl Flora Culinessea tai ruokaöljyä

Täyte:

1 pss kinkkusuikaleita (200-250 g)
2 dl kunnon kermaa (Valion laktoositon vispikerma)
2 munaa
valkosipulijauhe, aromisuola, curry ja mustapippuri
2,5 - 3 dl juustoraastetta


1. Voitele tai laita leivinpaperiympyrä 28 cm:n pyöreään piirakkavuokaan. Säädä uuni 220 asteeseen.

2. Sekoita jauhot, perunahiutaleet, leivinjauhe ja suola ensin keskenään. 

3. Kaada samalla kertaa kuivien aineiden päälle vesi ja pullorasva. Sekoittele ruokalusikalla taikinaksi.

4. Taputtele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Ei tarvitse esipaistaa. Kaada kinkkusuikaleet pohjan päälle tasaisesti.

5. Ripottele juustoraaste kinkkusuikaleiden pinnalle. Saa olla reilusti.

6. Sekoita täytteen kerma ja munat vispilällä yhteen. Lisää ripaukset kaikkia mausteita kerman sekaan ja sekoita. Maista onko makua sopivasti, anna jäädä miedoksi ja vähäsuolaiseksi. Kaada munakerma juustoraasteen päälle tasaisesti.

7. Paista uunin keskitasolla 220 asteessa ylä/alalämmöllä noin 25 min. Pintaan ja reunoille saa tulla kaunis ruskea väri. Anna piirakan tekeytyä vuoassaan reilun tunnin, jolloin maut ja pohja ehtivät tasaantua.

Vaiheet:



1. Sekoita jauhot, perunahiutaleet, leivinjauhe ja suola ensin keskenään.

2. Kaada päälle vesi ja rasva. Sekoita lusikalla sekaisin.

3. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunalle. Ei esipaistoa.

4. Kaada piirakkapohjan päälle pussillinen kinkkusuikaleita.

5. Ripottele juustoraaste kinkkusuikaleiden pinnalle.

6. Vatkaa kerma, munat ja mausteet sekaisin. Kaada tasaisesti piirakkapohjalle.

7. Paista 220 asteessa keskitasolla noin 25 min.

8. Anna piirakan jäähtyä vuoassaan ja nautiskele. Täyte jähmettyy parhaimmilleen jäähtyneenä.





11 kommenttia:

  1. Nam! Uppoaisi kyllä meidän väkeen alta aikayksikön, laitan reseptin korvan taakse.

    VastaaPoista
  2. on kyllä mielenkiintoiset sivut! löysin monta herkulliselta kuulostavaa ohjetta jota aion kokeilla lähipäivinä. ja aivan mahtavasti ajateltu laittaa vaihe vaiheelta myös kuvat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) On kyllä aikaavievää kuvata jokainen vaihe (kädet milloin missäkin taikinassa), mutta olen yrittänyt jokaisessa ohjeessa ajatella niitä, jotka kokeilevat leipomista ehkä ensimmäistä kertaa, tai ovat vähän epävarmoja omasta osaamisestaan...kokeneet voivat napata ohjeen ja sivuuttaa vaihekuvat, mutta jollekin niistä voi olla suuri apu, että uskaltaa kokeilla. Hyvää syksyä sinulle <3

      Poista
  3. Niin hyvän tuntuisia ohjeita! Mutta "vinkuuko" teillä kolesteroliluvut:) Tässä on paljon sellaista, mitä pitokokki äitini aikoinaan teki. Perusmakuja, tietyin lisäyksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juu, kyllä vinkuu kolesterolit :) Minkäs sille voi, kun kerma ja voi on niin hyvää. Vanhanajan pitokokit olivat kyllä mestareita: yksinkertaisista ja tutuista ruoka-aineista osattiin valmistaa upeita herkkuja <3

      Poista
  4. Hei, katsoin kuvasta, että tämä olisi sama ohje, kuin millä itse teen suolaista piirakkaa, mutta ei ollutkaan. Mutta tätä kokeilen ehdottomasti itsekkin. Joudun usein tekemään gluteenitonta ja laktoositonta tarjottavaa, joten teen suolaisen piirakan jauhottomana, pohjaan laitan vain munia ja juustoraastetta, täytteitä mitä sattuu olemaan, yleensä paprikaa, kinkkusuikaleita tms. ja päälle juustoraastetta. On kyllä ollut suosittu tarjottava illan istujaisissamme. Kiitos tosi hyvistä ohjeista. Ajattelin eka kertaa kokeilla voileipäkakun tekemistä, kun sinun sivuillasi on niin hyvät ohjeet, varsinkin kuvat on tärkeitä. KIITOS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tämä on meillä eniten pyöräytetty piirakka (yleensä perjantai-illalle). Vaikka joskus kaapit on tyhjät, eikä ole sen sataa sorttia täyteaineksia, niin kermapurkki ja kinkkusuikalepussi löytyy -samoin leivontaa varten aina on paketti mummon muusijauhetta. Tämän pyöräyttää nopeasti yllätysvieraillekin :)

      Poista
  5. Kiitos hyvistä ohjeistasi, ovat selkeitä ja aloittelijankin on niiden perusteella helppo tehdä kakkuja yms. Tein ohjeillasi voileipäkakkuja ja vaikka en osannut niin hienosti koristella kuin sinä olet tehnyt, niin hyvin ovat kelvanneet, varsinkin tonnikalasta tehty kakku on ollut suosittu. Kiitos tosi paljon kuvista, ne auttavat paljon näin aloittelijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista palautteistasi, Ulla-Maija <3 Kiva, jos ohjeista on ollut iloa ja hyötyä. Itsekin olen vain kotileipuri, eikä koristelut ole mitään ammattilaisten näköisiä, mutta makuhan on pääasia :)

      Poista
  6. Mun on ihan pakko tulla kehumaan sinun reseptejä! Aloittelijakokki minäkin ja nää kuvat on helpottanut ihan hirveästi! Kinkkupiiras uunissa ja hyvältä näyttää, kiitos sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle palauttestasi, ja kiva kuulla, että kokeilit ohjetta :) Toivottavasti piirakka täyttää odotukset :)

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.