torstai 29. tammikuuta 2015

Jauhemaksapihvit



Jauhemaksapihvit jakavat varmasti mielipiteitä. Meillä näitä on totuttu syömään lapsuudesta asti, ja niistä pidetään kovasti. Itse teen jauhemaksapihvit aina jokseenkin samalla perinteisten jauhemaksapihvien ohjeella, joka on peruja nuoruusajoilta. Ohje on helppo muistaa: jauhettua naudan maksaa ja raakaa perunaa raastettuna yhtä paljon, puolet tästä määrästä sipulisilppua, isoon taikinaan kaksi kananmunaa ja pieneen taikinaan yksi, mausteiksi suolaa, valkopippuria, mustapippuria ja meiramia. Isoja pihvejä paistelen 3-4 minuuttia ensimmäiseltä puolelta ja käännettyä pihviä minuutin vähemmän. Yleensä vielä porrastan paistolämpötilaa siten, että paistan ensin täydellä teholla minuutin ja lasken yhdellä pykälällä paistolämpötilaa minuutin välein. Toimii ainakin induktioliedellä hyvin.

Jauhemaksapihvien kanssa tarjotaan kermakastiketta, joka tehdään viimeisen pihvienpaistoerän paistoliemeen ja purkilliseen kermaa, sekä tietysti perunoita, puolukkaa ja porkkanaraastetta. Ohjeen voi aivan hyvin puolittaa, jos haluaa tehdä pienemmän määrän pihvejä. Meillä pihvejä tehdään aina iso satsi kerralla, sillä pihvit löytävät usein tiensä leivän päälle, tai häviävät kylmiöstä muuten vaan parin illan aikana. 




JAUHEMAKSAPIHVIT
18 kpl isoja pihvejä

600 g raakaa raastettua perunaa
noin 300 g raakaa sipulia silputtuna (itse laitoin 1 ison ja 2 keskikokoista = 350 g)
2 isoa kananmunaa
3 tl meiramia
vajaa 2,5 tl suolaa (tasaisia teelusikallisia)
valkopippuria ja mustapippuria (laitoin aika reilusti)
600 g jauhettua naudan maksaa

Paistamiseen rypsiöljyä ja voita

Kermakastike pihveille:
maksapihvien paistorasvaa
2 dl kuohu- tai vispikermaa
suolaa, mustapippuria
(meiramia)

1. Raasta raa'at perunat. Itselläni 600 grammaan kului 12 pientä kuorittua perunaa, joista puolet raastoin raastinraudan hienolla terällä ja puolet karkeimmalla terällä - näin taikina ei mene liian vetiseksi. Valuta raasteista ylimääräistä nestettä pois. Laita raaste isoon kulhoon.

2. Kuori ja silppua sipulit melko pieniksi palasiksi. Lisää kulhoon perunaraasteen sekaan.

3. Lisää kulhoon munat ja mausteet. Sekoita.

4. Lisää viimeiseksi jauhettu naudanmaksa. Sekoita ainekset kunnolla sekaisin. 

5. Laita paistinpannulle pari teelusikallista rypsiöljyä ja reilusti voita. Anna lieden olla täysillä. Ota suurehkolla kauhalla taikinaa puoli kauhallista ja kaada paistinpannulle melko paksuiksi pihveiksi. Tasoita vähän pintaa lastalla, mutta älä litistä. Itse annan pihvien paistua rauhassa, en koske enkä liikuttele niitä mitenkään, mutta lasken minuutin välein lämpötilaa matalammaksi. Isoilla pihveillä paistoaika on noin 3-4 min ensimmäiselle puolelle ja minuutin vähemmän toiselle puolelle. 

6. Lisää jokaisen paistoerän alussa pannulle pari teelusikallista rypsiöljyä ja reilusti voita. Paista kaikki pihvit. Näin isosta taikinasta saa 18 kpl isoja jauhemaksapihvejä. 

7. Kermakastiketta varten: jätä viimeisen paistoerän paistorasvat pannulle ja kaada sekaan 2 dl kuohu- tai vispikermaa. Lisää suolaa ja pippuria, anna kiehahtaa ja saeta. Tarjoa jauhemaksapihvit perunoiden, kermakastikkeen, puolukoiden ja porkkanaraasteen kera.

Vaiheet:



1. Muistisääntö: yhtä paljon perunaa kuin jauhettua maksaakin eli tässä tapauksessa 600 g (12 pientä perunaa).

2. Raasta puolet perunoista karkealla raastinterällä ja puolet hienolla raastinterällä. Kaada ylimääräisiä nesteitä pois. Laita raaste isoon kulhoon.


3. Sipulia tarvitaan noin puolet perunan määrästä, 300-350 g (ei ole niin tarkkaa...). Silppua raaka sipuli melko pieniksi palasiksi. Lisää perunaraasteen sekaan.

3. Lisää kananmunat ja mausteet. Sekoita hyvin.

4. Lisää viimeisenä jauhettu naudanmaksa. Maksaa on yhtä paljon kuin perunaa. Sekoita ainekset hyvin.

5. Valmista jauhemaksapihvien taikinaa. Ja minä maistoin tätä raakana...suolaa oli sopivasti :)

6. Laita pannulle 2 tl rypsiöljyä ja reilusti voita, liesi täysille aluksi. 

7. Paista 3-4 pihviä kerralla. Kolme pihviä paistuu noin 3 min per puoli, neljään pihviin voi lisätä minuutin (ainakin ensimmäisen puolen paistoon). Anna paksujen pihvien paistua rauhassa, älä liikuttele niitä tai litistele. Laske lämpötilaa ensimmäisen minuutin jälkeen.

8. Käännä pihvit 3-4 min kuluttua. Paista noin 3 min toiselta puolelta.


9. Pihvikasa kasvaa houkuttelevasti. Ensimmäisen pihvin maistelin paistojen välissä, ja oli niin hyvää.


10. Nämä ovat meidän perheessämme herkkua.

11. Kermakastike tehtiin viimeisen paistoerän paistorasvan sekaan. Kuumalle pannulle kaadettiin 2 dl kermaa sekä mausteeksi suolaa ja pippuria, kiehautus ja hetki kuplimista pannulla. 

12. Meillä jauhemaksapihvit tarjoiltiin perunoiden, kermakastikkeen, puolukoiden ja porkkanaraasteen kera.



20 kommenttia:

  1. Ja meijän herkkua kans.... voisikin taasen tehä, sen verran on aikaa jo edellisestä kerrasta ja maksaakin olis pakastimessa vartomassa. on ostettava sillon kun kaupassa on... minä kans teen samanoloisesti pihvit, tosin raastan kaikki perunat karkeaksi ja samlla raastan sipulitkin. Sama määrä grammoissa kuorittua perunaa ja naudan maksaa on minustakin passeli vahvuus. Kananmunan olen nykysellään jättänyt pois kokonaan pihviseoksesta....hyvin pysyy koossa ja rakenteessakaan en ole sanottavampaa eroa huomannut. Meillä pitää olla aina paistetua/haudutettua sipulia jauhelmaksapihvien kanssa... leivän päälle päätyy meilläkin monasti jämäpihvit ihan kylminä...minusta maksa on turhaan nyrpistelty raaka-aines...ennen sitä käytettiin paljonkin. Olekos sinä elänyt maksapaistiajat? Meillä tehtiin sitäkin ja keittoa ja karjalanpaistiin laitettiin aina maksaa ja tietenkinkastikkeet, laatikot yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä teki äiti tosi usein maksaruokia. Silloin ei vielä peloteltu maksan syönnin vaaroilla. Maksapaloja paistettiin kastikkeen sekaan (paistan itsekin), keittoonkin niitä laitettiin, karjalanpaistista en niitä muista, mutta maksa kuului normaaliin ruokavalioon. Kun itse olin 80-luvun lopulla raskaana, ei tunnettu maksankäyttöön tai juustojen syöntiin liittyviä riskejä. Onneksi...
      Joskus pojan ollessa pieni, sekoittelin jauhetun maksan sekaan jauhelihaa ja keitettyä perunaa, ja paistelin pihveiksi. Itse tykkään eniten tästä perinteisestä ohjeestä, ehkä siksi, että näin niitä äitikin teki, ja tälle ne maistuivat. Ensi viikolla aion kyllä kokeilla vähän uudenlaistakin ohjetta jauhemaksapihveille, katsotaan mitä niistä tulee :)

      Poista
  2. Aikoinaan tehtiin semmosta jauhelihakastikettakin mihin laitettiin osaksi jauhelttus maksaa.... että hyvää oli sekin. Ja koulussa oli joskus jauhelihapihvejä ja niissä oli maksaa....niin huijattiin maksakammoisiakin syömään maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tosiaan tehtiinkin! Todella hyvää kastiketta olikin. Omat kouluruokamuistoni ovat pelkästää positiivisia ala- ja yläasteelta sekä lukiosta. Kotikylässäni Saukonkylässä Alajärvellä meillä oli aivan erinomainen keittäjä, Eeva Hankaniemi, lämmöllä Eevaa ajattelen vieläkin. Samoin Alajärvellä yläasteen ja lukion käyneenä, ruoka oli aina todella hyvää ja monipuolista. Ei tiedetty nykypäivän kumiperunoista mitään. Tietysti jokaisella on ne omat, vähemmän maistuvat ruoat kouluruokien joukossa, itselläni ne olivat silloin kananviillokki ja joku mantelikala - en tiedä mikä niissä silloin tökki. Sen muistan, että maksaruoat olivat hyviä, samoin hernekeitto, tilliliha, jauheliha-makaroniseos, pinaattiletut, kalakeitto, palapaisti, lihapullat...tuo jauhemaksakastike oli myös herkullista.

      Poista
  3. Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja tykästyin niin että lisäsin sinut linkkilistalleni. Jauhemaksapihvejä ei ole tullut tehtyä sen jälkeen, kun niitä koulun kotitaloustunnilla -70 luvulla tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Miksu, ja hauska tutustua :) Kiva, kun löysit blogini, ja kiitos, kun lisäsit listallesi. Piipahdinkin jo mukavannäköisessä ja herkullisessa blogissasi! Tulen tutustumaan oikein ajan kanssa, kun saan nämä muut työkiireet ohi helmikuulta <3

      Poista
  4. Sulla on tosi kiva blogi, just luin kaikki reseptit läpi ja eipä oo missään ruokablogissa tullu vielä niin montaa reseptiä vastaan joita pitää testata ku tässä sinun! Vaihekuvat on niin mukava plussa ja yksinkertaisuus, ei mitään turhaa hifistelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Itse tykkään yksinkertaisista ohjeista, joiden raaka-aineet ovat kaikkien ulottuvilla, joten se näkyy varmasti blogin kokkailuissa. Ja minusta on mukavaa, kun ohjeet ovat niin helppoja, että kaikki osaavat tehdä niitä; näin niistä on iloa paljon useammalle. Tykkään myös näyttää kuvilla sen, ettei ne aina tule niin täydellisen kauniina uunista ulos - usein sellainen kaunis osakuva valmiista leivonnaisesta antaa vähän virheellisen kuvan siitä, miltä tuotos oikeasti näyttää :)

      Poista
  5. Ihania ohjeita,,,täytyy kyllä kokeilla näitä herkkuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva, jos löytyi sopivia ohjeita. Itselläni on nyt jäänyt parin kuukauden aikana kokkailut minimiin: ensin helmikuu kului tilinpäätöksiä tehden ja muissa kirjanpitotöissä. Nyt on ollut huoli ja hätä pojasta, joka sairastui vakavaan aivokalvontulehdukseen ja viikot kuluu nykyisin suurelta osin pojan luona sairaalassa Helsingissä. Kyllä elämä voi joskus koetella...

      Poista
  6. Paranemisia pojallesi ja voimia koko perheelle! Olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa ja kokeillutkin muutamaa ohjetta. Tosi hyviä tuli esim. lohilaatikosta ja dacapo kakusta. Kiitos kivasta blogista! -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura <3 Voimia on kyllä tarvittu viime viikkoina.
      Kiva, jos löytyi mukavia reseptejä. Kokkailut kyllä jatkuvat, kun saan tuon lapseni terveeksi :)
      Oikein hyvää pääsiäistä <3

      Poista
  7. Hyvää tuli, ja kelpasi lapsillekin. Kananmuna vaikuttaa tosiaan ainakin kasassapysymisen kannalta tarpeettomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Todellakin, kasassa pysyvät ilman kananmunaakin - on niin paljon tuota perunaa seassa. Itse tykkään kuitenkin aina tehdä kananmunan kanssa massan.

      Poista
  8. on hyvän näköisiä maksapihvejä huomenna teen näitä. Ja muutenkin sulla on hyvät ja selkeät ohjeet joilla varmasti onnistuu Kiitos näistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nam! En olekaan hetkeen tehnyt maksaruokia. Täytyy odottaa, että mies tulee Saksasta messuilta ja tehdä iso satsi maksapihvejä odottamaan. Kylmiössä on vielä täysi sangollinen survottua puolukkaakin kaveriksi :)

      Poista
  9. Hyviä ovat, melkein sama ohje käytössä meilläkin :) ...siirappia olen tottunut itse laittamaan, ovat sopivia kun on vähän makeutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirappi sopii varmasti kivasti. Itse kun on tottunut tekemään tietyllä ohjeella, jonka muistaa ulkoa, ei tule juurikaan ohjetta muunneltua :)

      Poista
  10. Superhyviä. Kiitos!

    VastaaPoista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä viiveellä.