maanantai 12. tammikuuta 2015

Ranskalainen sipulikeitto krutongeilla



Sunnuntaina oli taas aikaa kokata hidasta bistroruokaa ja leipoa leipää. Ranskalainen sipulikeitto on aivan ihana sunnuntaipäivän, tai meidän tapauksessamme sunnuntai-illan, herkkuruoka. Keittoon ei tarvita kovin montaa ainesosaa, mutta sipulien kuullottamiseen saa varata aikaa reilusti yli tunnin - mitä kauemmin jaksaa sipuleita kuullotella ruskeaksi, sitä maukkaampaa soppaa syntyy. 

Sipulikeiton pinnalle tein valkosipulinmakuisia krutonkeja patongista ja krutonkien päälle gratinoitiin vielä tuhti kerros gruyere-juustoraastetta. Keitto tarjoiltiin tulisen kuumana. Ihanaa talviruokaa!





RANSKALAINEN SIPULIKEITTO
6 hengelle

6-8 isoa sipulia viipaloituna
150 g voita
3 dl valkoviiniä
1,75-2 litraa lihalientä (käytin liemeen joulukinkun paistolientä)
suolaa, mustapippuria

Pinnalle

krutongeiksi: vaalea patonki viipaloituna tai vaaleahkoa paahtoleipää 6 siivua
voisulaa
3-5 valkosipulinkynttä (timjamia tai rosmariinia)
200 g gruyere-juustoa raastettuna

1. Laita voi paistinpannulle lämpiämään. Viipaloi sipulit ohuiksi viipaleiksi ja laita pannulle miedolle lämmölle hautumaan. Aluksi saa olla vähän lämpimämmällä liedellä hautumassa (itse käytin induktion 6-7 lämpöä (asteikko 1-9) puolisen tuntia, sekoitellen usein. Sitten alensin lämpöä 5-6:een. Sipulit hautuivat yli 1,5 tuntia pannulla, kunnes vaaleanruskeita. Itse en tykkää kovin tummanruskeiksi haudutetuista sipuleista, joten jätän sipulit vaaleanruskeiksi - vaan voi paahtaa ruskeammiksikin.

2. Kaada valkoviini sipulien sekaan. Kiehauta melko voimakas lihaliemi kuumaksi ja lisää sipulien päälle. Käytä sen verran lihalientä, että sipulikeitto jää sopivan sakeaksi. Keitä 10 min kohtuullisella lämmöllä, lisää lihalientä tarvittaessa. Ripauta sekaan suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

3. Tee krutongit. Viipaloi patonki 1-1,5 sentin viipaleiksi, sipaise voisulaa molemmin patonkisiivua. Paahda patonkisiivut uunissa molemmin puolin vaaleanruskeaksi -grillivastuksen alla tämä käy nopeasti. Hiero halkaistulla valkosipulinkynnellä paahdetun patonkiviipaleen molempia puolia.

4. Annostele sipulikeitto kuuteen uuninkestävään annoskulhoon. Laita jokaisen annoskulhon pinnalle 4-5 patonkikrutonkia eli keiton pinta peittoon. Ripottele pinnalle halutessasi timjamia tai rosmariinia. Laita kourallinen juustoraastetta krutonkien pinnalle jokaiseen annoskulhoon. Nosta kulhot grillivastuksen alle ja anna juuston sulaa krutonkien pinnalle. Tarjoa ja nauti oluen tai valkoviinin kera.

Vaiheet:


1. Viipaloi sipulit ohuiksi viipaleiksi.

2. Laita korkealaitaiseen paistinpannukasariin tuhdisti voita ja anna voin sulaa pannulle.


3. Laita kaikki viipaloidut sipulit kerralla pannulle voin sekaan. Anna sipulin pehmetä hyvin hitaasti pannulla. Tämä vaihe kestää 1-1,5 tuntia. Sipulit saavat tulla hitaasti ruskeaksi, älä kuitenkaan polta niitä.

4. Tunnin kuluttua oltiin vasta tässä pisteessä, hitaasti hyvä tulee.


5. Tässä vaiheessa sipulit ruskistuvat nopeasti, joten ei kannata lähteä pannun ääreltä.

6. Kiehauta lihaliemi: itse tein lihaliemen joulukinkun paistoliemeen, jonka olin säilönyt kuutioina. Liemi saa olla vahvan ja lihaisan makuista.

7. Kun sipulit ovat kunnolla ruskeaa "hilloa", kaada sekaan valkoviini ja sopivasti lihalientä. Lientä on sopivasti, kun keitto on sopivan sakeaa - sen voi kukin määritellä itse :) Ropsauta sekaan vähän mustapippuria ja tarpeen mukaan suolaa. Keitä noin 10 min.

8. Tee krutongit keiton pinnalle. Viipaloi patonki siivuiksi.

9. Sulata voita, kuori muutama valkosipulinkynsi ja raasta juusto.

10. Sipaise sulatettua voita molemmin puolin patonkisiivua ja paahda hetki uunissa, molemmin puolin. Hiero rapeat patonkisiivut valkosipulinkynnen puolikkailla.

11. Annostele sipulikeitto annoskulhoihin.

12. Laita keiton päälle krutongit, päälle voi ripotella vähän rosmariinia tai timjamia.

13. Laita reilusti gruyere-raastetta krutonkien päälle ja gratinoi grillivastuksen alla hetki.

14. Ihana nälkä!

15. Keitto tuoksuu aivan taivaalliselle...

16. ...ja maistuu aivan yhtä hyvälle.

Ja keiton jälkeen uunissa paistui herkullinen vuokaleipä :)


6 kommenttia:

  1. On paras ruokablogi ja ihania kakkuohjeetä joka löytyy KIITOS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Onpa kivaa, kun tykkäsit ohjeista. Toivottavasti löytyy jatkossakin mukavia ohjeita :)

      Poista
  2. KIITOS HYVISTÄ RESEPTISTÄ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain <3 mukavaa, jos löytyy muillekin sopivaa kokattavaa :)

      Poista
  3. Lukeutuu minulla lempparikeittoihin, vaikka harvoin tuleekin tehtyä. Talvipäivän kunniaksi voisikin lähipäivinä kokkailla sipulikeittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös suosittu keitto. Luulin, että tästä riittää keittoa kahdellekin päivälle meidän kahden hengen taloudessa, mutta mitä vielä...Puoliso jäi illalla puuhailemaan 3D-tulostimensa kanssa ja minä menin nukkumaan - aamulla huomasin, että keitto oli haihtunut savuna ilmaan :) Tai sitten meillä on isoja hiiriä...

      Poista

Olisi kiva tutustua sivujeni lukijaan. Jos haluat, voit jättää kommentin käynnistäsi :) Kommenttisi käväisee ylläpidon tarkastuksessa, joten se näkyy vasta pienellä (joskus suurella...) viiveellä. Bloggerissa tapahtuneiden muutosten takia kommentit jäävät usein saapumatta sähköpostiini, samoin kuin omat vastaukseni eivät näytä tulevan julkaistuksi -silti käyn kyllä viestit aina jossain välissä täällä lukemassa <3 Anne